Louhi – nimi palveluille, koti sivuille

Louhi Net Oy:n tarina

Yhtiön juuret

Keväällä 2001 Smilehouse -nimiselle softayhtiölle oli aikaisempien yritysostojen (mm. Done, Suomen Kotisivupalvelu) ja oman verkkokauppatuotteen kautta syntynyt pienimuotoinen palvelinhosting-bisnes. Asiakkaina oli yrityksiä, joiden kotisivuja ja sähköposteja ylläpidettiin palvelimilla. Joukossa oli toista sataa Smilehousen Shop Engine -verkkokauppaa jaetuilla palvelimilla.

Hosting-toiminta oli tuolloin kuitenkin päätoimintaa tukeva sivubisnes – verkkokauppojen rakentamisen rinnalla. Toki uusia hosting-paketteja myytiin kovasti aina, kun asiakkailla oli tarve verkkoon palveluja laittaa. Yhtiön johto sitten tuumasi, että ehkä tuota bisnestä voisi laajentaakin.

Louhi Net ”syntyy”

Eräänä päivänä vastaan tuli sitten Louhi.Net –nimellä toiminut kommandiittiyhtiö, jota veti nuori yrittäjä Hyvinkäältä. Yhtiöllä oli selkeä tuotteistus ja jo tuhat asiakasta – toki paljon pienempiä kuin Smilehousen, mutta määrällisesti niitä oli enemmän. No ei siinä kauan mennyt, kun yrittäjälle iskettiin tarjousta käteen, ja nuori herra päätti opiskelukassaansa kasvattaa.

Tonnin kasvu joka vuosi

Siitä se Louhen kasvutarina sitten lähti. Tuhat uutta asiakasta on tullut vuosittain, ja välillä vähän enemmän. Ensin mentiin Smilehousen liiketoimintayksikkönä ja kaikki hosting-palvelut niputettiin Louhi.Net -brändin alle. Vuonna 2004 päätettiin toiminta viedä Smilehouse Oy:n tytäryhtiöksi ja osakeyhtiömuotoon. Louhi Net Oy perustettiin ja vietiin kaupparekisteriin alkuvuodesta 2005. Yhtiö toi tällöin Smilehousen liikevaihdosta 1/3.

Tietoturvasta oma tarina

Enemmän tai vähemmän seesteinen aika tytäryhtiönä Lauttasaaresta oli vakaata kehittymistä, jonka aikana myös syntyi tytäryhtiö Louhi Security, joka keskittyi tietoturva-auditointeihin. Kyseisestä yhtiöstä on sitten kolmen muun henkilöosakkaan johdolla varttunut Second Nature Security -nimeä kantava menestyvä tietoturvayhtiö, joka kasvaa hyvin (Lv 3,0M€, 2019). Hieno tarina sekin.

Irtautuminen Smilehousesta

Smilehouse sitten päätti keskittyä ydinliiketoimintaansa ja 2011 tehtiin yritysjärjestely, jolla Louhi siirtyi Winterbackwoods Oy -konsernille. Muutamia vuosia myöhemmin yhtiön liikevaihto lähestyi jo 3 miljoonaa ja koostui kahdesta liiketoiminta-alueesta: Toinen oli verkkokauppojen ylläpitoon keskittynyt konesali- ja ylläpitopalvelukokonaisuus, ja toinen puolisko oli verkkotunnus– ja webhotelliliiketoiminta.

Pilvipalvelut ovat pop

Tässä välissä Louhen johdossa haudottiin ajatusta verkkomyynnin kasvattamisesta. Tekesin tuella syntyi Cloud Edge –nimeä kantanut projekti hosting-toimijoille myytävän verkkomyyntialustan kehittämisestä. Liiketoiminta nimettiin myöhemmin Pilveksi ja yhtiöitettiin omaksi yhtiöksi. Pilvi™-tuote on nykyään käytössä Louhen verkkomyynnin ja asiakkaiden itsepalvelun portaalialustana.

Kohti pehmeitä arvoja – eli irti raudasta

Viimeisin järjestely (ehkei kuitenkaan viimeinen) tuli eteen sitten 2016, jolloin päätettiin keskittyä verkkokaupan kautta tapahtuvaan jatkuvien palveluiden myyntiin (verkkotunnukset, webhotellit, sovellusalusta, SaaS-palvelut). Yhtiö myi konesaliliiketoiminnan Data Center Finland Oy:lle. Vajaa puolet yhtiöstä, konesali, kymmenen kaappia ja kolme mustapaitaa meni kaupassa ostajalle.

Mitäs Smilehouselle tapahtui? No, yhtiö myytiin Tieto Oyj:lle muutama vuosi sitten, ja on siellä Tiedon sisäisenä ”startuppina” jatkanut kasvuaan.

Louhi 2020 – kasvua verkkokaupalla, palvelulla ja uusilla tuotteilla

Mihin Louhi on menossa? Yhtiön strategiana on kasvaa orgaanisesti verkkokauppaa ja itsepalvelua kehittämällä sekä palvelutarjontaa laajentamalla.

Asiakkaita on reilu 20.000 ja määrä kasvaa koko ajan. Asiakkaiden hyvä palveleminen on yhä yhtiömme muuttumaton ydinarvo.

Kuten historia osoittanut, ovat yritysjärjestelyt ja innovointi olleet osa yrityksen toimintaa. Viimeisimmäksi Louhi on ostanut Duuers.com tarjoustyökalun oikeudet itselleen ja muutkin yrityskaupat ovat mahdollisia.

Vuonna 2022 yhtiö toi kolme uutta konseptia markkinoille. Goodi.fi -nimen alla aloitettiin Google Cloud Platform -palveluiden myynti. Google Workspace asiakkuuksia olikin kertynyt jo toista tuhatta vuosien saatossa. Lisäksi julkaistiin kaksi ammattilaisille tarkoitettua palvelua, Louhi PRO-konsepti mainostoimistoille ja sivujen tekijöille, sekä Louhi Skaala, elastisesti skaalautuva pilvipalvelinalusta WooCommerce -verkkokaupoille.

Tarvitsetko apua oikean palvelun valinnassa?

Ota yhteyttä – me palvelemme sinua

 myynti@louhi.fi        010 841 5654